maanantai 20. helmikuuta 2012

Perunan taudit

Su 19.2.2012

Kokoan tänne itselleni tietopankkia kaikenlaisesta puutarhaan liittyvästä:
http://puutarha.net/index.asp?s=/Puutarhanhoitotyot-EM_35.htm

Perunan taudit ja tuholaiset


Perunarutto
Myöhäiselle perunalle vahingollinen, koska rutto ehtii levitä ennen sadonkorjuuta. Leviää siemenperunan mukana. Näkyy lehdissä harmahtavana homeena ja leviää kasteluveden mukana myös mukuloihin. Saastuneet perunat on hävitettävä.

Perunasyöpä
Mukuloihin kasvaa kukkakaalimaisia kasvannaisia, jonka jälkeen mukulat mätänevät. Kasvata saastuneessa maassa vain taudin kestäviä lajikkeita.

Peruna-ankeroinen
Varsisto kellastuu ja on kitukasvuinen. Mukuloita on paljon, mutta ne ovat pieniä. Juuristossa on valkoisia, hiekanjyvän kokoisia äkämiä, jotka muuttuvat kellertäviksi ja sitten ruskeiksi. Kasvata saastuneessa maassa vain taudin kestäviä lajikkeita.

Tyvimätä
Taimet lakastuvat ja kellastuvat. Varret mustuvat ja ovat vetisiä ja limaisia. Mukulat haisevat pahalta. Torjuntakeinoja ei tunneta.

Kurttulehtisyys
Kirvat levittävät tätä virustautia, jossa lehdet kurtistuvat.

Perunarupi
Mukulat ovat rupisia. Perunoita voi silti syödä. Taudin leviämistä edistää korkea pH, kuumuus ja kuivuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! Kiitos!

Jos kirjoitat Anonyymi-linkin kautta, laita kuitenkin nimimerkkisi!