sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kylväminen ja taimien esikasvatus

Su 3.3.2012

Löysin tällaisia tietoja Facebookin Puutarhaunelmia-sivulta (laitan muistiin tänne, etten unohda):

Nyt voimme (jo helmikuussa) alkaa kylvää pitkän esikasvatusajan vaativia lajeja.
Sellaisia ovat muun muassa pelargoni, begonia, timanttikukka,
neilikka, jättiverbena, kellopasuuna, tarhaorvokki,
kärsimyspassio, leijonankita ja koristetupakka. Myös moni puu ja
pensas pitää kylvää tähän aikaan, niin että luonto pääsee
huolehtimaan kylmäkäsittelystä.


Taimien kylvö kotona
Sopiva kylvöaika riippuu kasvista. Osa kasveista kylvetään jo maaliskuussa, toiset vasta toukokuussa.

Kylvöt aloitetaan yleensä maaliskuulla ja nopeimmin kasvavia taimia kylvetään vielä toukokuulla.Taimia kasvatetaan kotioloissa valoisalla ikkunalla, kuistilla tai ihannetapauksessa kasvihuoneessa noin 15 – 20 asteen lämpötilassa. Itäminen onnistuu parhaiten 20 – 25 asteen lämmössä.

Itämisen jälkeen lämpötilaa tulee hieman laskea, jotta taimet eivät pääse venymään. Taimia voidaan tarvittaessa valottaa kasvilampuilla tai loistevalaisimilla. Esikasvatuksen lopulla taimia täytyy karaista viemällä ne ulos lämpimänä päivänä varjoisaan paikkaan, jotta ne tottuisivat ulkoilmaan ja kasvu jatkuisi avomaalle istuttamisen jälkeen tasaisesti.

Hyötykasvit, koristekasvit, yrtit (esikasvatus, viikkoja)

Maaliskuu

Purjosipuli (9-12)
Lehti- ja mukulaselleri (9-12)
Tomaatti (8-10)
Ananaskirsikka (8-10)
Vihannespaprika (8-12)
Maustepaprika (8-13)
Munakoiso (10-12)

Ahkeraliisa (8-10)
Petunia (11-12)
Sini- ja amppelilobelia (11-12)
Samettikukka (9-10)
Sarviorvokki (9-10)
Rosmariini (8-12)
Laventeli (8-10)
Mäkimeirami (6-8)

Huhtikuu

Kerä-, puna-, kukka-
ja ruusukaali (4-6)
Kyssäkaali (3-4)
Lehtikaali (3-6)
Maissi (4-6)
Ruohosipul (i4-10)
Kiinansipuli (3-4)
Kasvihuonekurkku (4-5)

Asteri (4-6)
Pensas- ja köynnöskrassi (3-4)
Tuoksuherne (3-4)
Basilika (5-7)
Timjami (4-5)
Ryytisalvia (4-6)
Maustemeirami (4-8)
Venäläinen rakuuna (5-7)

Eksoottiset hedelmät

Kun kaikki menee nappiin, viherkasvi voi lähteä kasvuun hedelmän siemenistä. Eksoottista alkuperää olevat kasvit viihtyvät parhaiten lämpimässä. Hyvää multaa on esimerkiksi kaktus- ja kylvömulta. Jotta kylvös pysyy kosteana voi istutuksen päällä käyttää muovia, johon tehdään reikiä.

1. Helpoiten itävät sitrushedelmien, esimerkiksi appelsiinin ja sitruunan siemenet. Lopputuloksena on limoviikunaa muistuttava kasvi, joka viihtyy kodissa vuosia.

2. Tuoreesta ananaksesta leikataan lehtiruusuke niin, että siihen jää hieman hedelmämaltoa. Ruusukkeen annetaan hiukan kuivahtaa ja se laitetaan hiekan sekaiseen multaan.

3. Avokado kuuluu helppoihin kasvatettaviin. Hedelmä halkaistaan, siemen poistetaan ja pestään puhtaaksi ja se asetetaan multaan niin, että leveämpi puoli on alaspäin ja suippo pää jää mullan yläpuolelle.

4. Papaijan siemen saa kuivahtaa pari päivää ennen istuttamista. Se istutetaan samalla tavalla kuin avokado.

5. Litsien kivet pestään ja istutetaan suoraan multaan.

6. Mangon kiven pitää olla peräisin kypsästä hedelmästä. Kivi puhdistetaan, sitä liotetaan muutama päivä ja istutetaan pystyasentoon.

7. Haasteellisia kasvatettavia ovat kiivit ja persikat. Siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn jääkaapissa.

8. Banaanista huonekasvin kasvatus ei onnistu.

9. Oliivin tai taatelin kivet eivät käsittelyjensä takia myöskään yleensä idä. (EDIT: Meillä kotona äitini kasvatti taatelin siemenistä taimia ja muistaakseni niistä tuli iso puumainen kasvi. Nykyisinkin saa luomutaateleita, joten eiköhän niistä saa kasvatettua taatelipuun.)

10. Pähkinöistä kasvatus voi onnistua paahtamattomista, kuorituista siemenistä. Esimerkiksi pistaasi, maapähkinä ja hasselpähkinä asetetaan kuorittuina multaan itämään.

Siemenluetteloja (linkissä myös muita hyviä tietoja)
http://www.exoticgarden.fi/
Taimia: http://www.paratiisintaimitarha.fi/

4 kommenttia:

  1. tää linkki on kyllä tosi hyvä olla olemassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin tekstit kulkevat kulkuaan, eikä niitä useinkaan enää myöhemmin löydä. Varminta on laittaa itselle johonkin muistiin, vaikka eiväthän nämä blogitkaan taida ikuisia olla. :)

      Poista

Kiva kun kommentoit! Kiitos!

Jos kirjoitat Anonyymi-linkin kautta, laita kuitenkin nimimerkkisi!