sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Puutarhaunelmia

Su 19.2.2012

Puutarhani on noin 200 kilometrin päässä talvipaikastani, joten näin helmikuussa kaikki puutarhaani liittyvät ajatukseni ovat jossain määrin unelmia. Siellä tuo oma pihapiirini odottaa minua lumen alla.

En ole vuosiin voinut olla siellä, sillä olen ollut talvet töissä kaupungissa ja kesätkin ovat menneet töiden kanssa. Nyt unelmani maalle paluusta on lähempänä kuin koskaan jos Luoja suo.

Suunnitelmia voi aina tehdä. Tänään olen menossa metsästämään pistokkaita. Lisää illalla, jos onnistun!

Kuva: © Marleena

Illalla
Pistokkaiden hankkiminen ei onnistunut tänään. Eikä mikään muukan kasveihin liittyvä asia. Paitsi ruukkusalaatin ja -ruohosipulin hankkiminen, jotka ostin valmiina kaupasta. Ruohosipuli on aika harvahko, mutta menettelee. Salaatissa ei ole mitään vikaa.

Tämä ruohosipuliruukku oli viimeinen ja salaattiruukku myös. Ovat näköjään todella suosittuja ostoksia tähän aikaan vuotta. Viime viikolla kaupassa, jossa kävin, ei ollut ruohosipulia lainkaan. Toisinaan olen istuttanut ruohosipulin uuteen multaan ja laittanut keittiön ikkunalle kasvamaan. Se on onnistunutkin aivan hyvin ja kevätkesällä olen sitten siirtänyt sen ulos kasvamaan.

Nyt minulla ei ole multaa, enkä jaksanut raahata kymmenkiloista pussia kaupasta, vaikka multaa oli jo tullut myyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit! Kiitos!

Jos kirjoitat Anonyymi-linkin kautta, laita kuitenkin nimimerkkisi!